Mansikkasuklaa-jogurttijäätelö
22.03
Tällaista herkkua tuli viikonloppuna tehtyä!
Ohje löytyi pirkan reseptejä selatessa, muuntelin sitä vähäsen, kun en malttanut vielä ostaa mansikoita litraa, kuten ohjeessa sanottiin. Pärjäsin ihan hyvin 250g mansikkarasialla, kun jatkoin tummallasuklaalla. Yhden levyn tummaasuklaata laitoin.
Ohje:
Ainekset | 8 annosta |
---|---|
1 l | tuoreita mansikoita |
1 tlk (2 dl) | Pirkka vispikermaa |
1 tl | raastettua sitruunankuorta |
2 tl | Pirkka vanilliinisokeria |
1/2 dl | sokeria |
3 | kananmunan valkuaista |
1 tlk (200 g) | Pirkka turkkilaista jogurttia |
Lisäksi | |
Paistovuoka | |
Koristeeksi | |
Tuoreita mansikoita ja orvokkeja | |
Vaihe 1
Paloittele
mansikat niin, että paloja on yhteensä 6 dl. Loput mansikat jäävät
koristeeksi. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Vaahdota kerma. Mausta
vaahto sitruunankuorella, sokerilla ja vanilliinisokerilla.
Vaihe 2
Erottele
valkuaiset tarkkaan keltuaisista. Vaahdota valkuaiset napakaksi
vaahdoksi. Vaahto on tarpeeksi kovaa, kun kulhon voi kääntää ylösalaisin
ilman, että vaahto valuu.
Vaihe 3
Sekoita
maustettuun kermavaahtoon jogurtti ja mansikanpalat. Nostele joukkoon
lopuksi valkuaisvaahto. Kaada mansikkaseos vuokaan ja jäädytä
pakastimessa noin 3 tuntia. Tällöin jäätelö on rakenteeltaan vielä
hieman pehmeää.
Vaihe 4
Tarjoa jäätelö vuoasta. Koristele jäätelön pinta mansikkaviipaleilla, sitruunankuoriraasteella ja sitruunamelissalehdissä.
Vinkki!
Pese sitruuna hyvin tiskiharjalla ja lämpimällä vedellä ennen kuoren
raastamista. Luomusitruunalle riittää huolellinen huuhtelu.
Tämä ohje löytyi Pirkan sivuilta
P.S. Pieni vinkki tähän loppuun. Ensimmäisellä kerralla kun tein kyseistä jäätelöä, ehti jätski jäähtyä pakastimessa ohjeessa sanotut 3 tuntia ja maistui tosi hyvälle! Seuraavalla kerralla kun tein jätskiä, kerkesi se olla 6 tuntia jäätymässä, hyvää se silloinkin oli, mutta toimi paremmin, kun jäätelö ei ollut liikaa jäätynyt.
P.S. Pieni vinkki tähän loppuun. Ensimmäisellä kerralla kun tein kyseistä jäätelöä, ehti jätski jäähtyä pakastimessa ohjeessa sanotut 3 tuntia ja maistui tosi hyvälle! Seuraavalla kerralla kun tein jätskiä, kerkesi se olla 6 tuntia jäätymässä, hyvää se silloinkin oli, mutta toimi paremmin, kun jäätelö ei ollut liikaa jäätynyt.
0 kommenttia