Photo Booth ja uusi Polaroid-kamera!

19.36

31.5.2016


Pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun sain äitienpäivälahjaksi uuden polaroid-kameran. Kamerani pääsi heti prinsessajuhlissa tositoimiin. Synttäreillä nimittäin oli yllätysohjelmanumerona hauska Photobooth.  Kuvauspiste oli niin lasten kuin aikuisten mieleen, kun jokainen kuvauksessa käynyt vieras sai muistoksi itselleen oman valokuvan.


Uusi ja ihana Polaroid kamerani <3
Polaroid-kuvissa on aivan erilainen tunnelma ja tunnearvo, kuin pokkarilla tai kännykällä otetuissa kuvissa. Nyt digikamera-aikana kuvia on niin helppo vain ottaa ja valita sieltä sitten se paras ja vielä jopa vähän kuvanmuokkausohjelmalla käsitellä kuvaa halutunlaiseksi. Kyllä polaroid-kuvien ottamisessa on taas aivan eri tunnelma! Silloin täytyy valikoida hetket tarkemmin, jonka haluaa ikuistaa.

Innoistuin näistä polaroid-kuvista sen verran, että meinaan tehdä niistä aivan oman valokuva-albumiin. Saattaapa näitä suloisia pikkukuvia löytyä meiltä piakoin sisustuksestakin! Hyvä idea myös esimerkiksi joulutervehdyksen mukaan laitettavaksi.

Oi, mitä kaikkea keksinkään kuvata uudella kamerallani! Kamera tulee ehdottomasti kulkemaan mukanamme kesän retkillä, juhlatilaisuuksia unohtamatta!

Lahjavalinnan yksi perusta oli kuitenkin sen retro-lookki (FujiFilmin Instamax 900). Tällä kehtaa kulkea kaupungilla kamera kaulassa. Ehkäpä teen sopivassa vaiheessa sille vielä oman laukunkin :) Laukku-päivitystä odotellessa...

Oma kamera on ostettu Foto-Formasta:
http://www.fotoforma.fi/polaroid-kamerat-c-211.html
http://www.fotoforma.fi/fujifilm-instax-mini-classic-silver-p-3393.html

Rekvisiitaksi kuvauksiin askartelin perinteisiä Photobootheissa nähtyjä viiksiä, huulia ja erilaisia laseja.
Juhlien linssiluteet <3

Lue myös nämä :)

4 kommenttia

  1. Mainio idea! Polaroid kuvat ovat minustakin ihania. Paperisia kuvia on muutenkin kivempi katsella. Tykkään istua sohvan kulmassa muistelemassa menneitä kuvien välityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi :) Kyllä Polaroid kuvissa on vaan tunnelmaa <3

      Poista
  2. Voi! Polaroid-kamera olisikin ihana!! En ole edes tiennyt, että sellaisia vielä tehdään. 😊

    VastaaPoista

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H