Kakku kulhossa

15.21

20.6.2016

 
Meillä juhannus vietetään mökillä ja siellä ruuat sekä herkut halutaan tehdään mahdollisimman helposti ja vaivattomasti (mausta kuitenkaan tinkimättä). Tämä kulhoon kasattava kakku syntyykin nopeasti ja maistuu herkulliselta! Kakku tehdään kääretorttupohjasta, mutta sen voi yhtä hyvin valmistaa myös kaupasta löytyvistä valmiista kakkupohjista.

Tämä kakku on myös helppo kuljettaa kannellisessa kulhossa herkkuevääksi piknikille tai veneretkelle! Kyllähän tämmöisen kakun kehtaa isompiinkin juhliin laittaa pöytään tarjolle, kun vain täyttää kauniin kulhon aivan kukkuroilleen ja viimeistelee herkun syötävillä kukkasilla :)


Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 1/2tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja kääntele munavaahdon joukkoon. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa n. 8min.

Kostutukseen:
Maitoa

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk rahkaa
2 tl vaniljasokeria tai 1/2 vaniljatangon siemenet.
2-3 rkl sokeria. Maistele, että sokeria on sopivasti makusi mukaan.

1 pieni paketti (192 g) Marianne suklaakeksiä (Säästä pari keksiä kakun koristeluun)

Vadelmahilloa

Koristeluun:
250 g tuoreita mansikoita koristeluun
2 Marianne suklaa keksiä murskattuna
Tomusokeria
Syötäviä kukkia

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja makeuta sokereilla. Aloita sitten kakun kokoaminen. Laita kulhon (kuvien kulho vetoisuudeltaan 2 l)  pohjalle pala kakkupohjan palasia ja kostuta maidolla. Levitä päälle hilloa sekä kermavaahtoa, ripottele murskattua Marianne suklaakeksiä vaahdon päälle. Jatka laittamalla kulhoon vuorotellen pohjaa ja vuorotellen täytettä, sekä keksimurskaa. Muista kostuttaa pohja joka välissä! Tee niin monta kerrosta, kuin kulhoon mahtuu. Lisää lopuksi viimeinen kerros kermarahkaseosta. Koristele kakku tuoreilla mansikoilla ja keksimurskalla. Viimeistele koristelu tomusokeri hunnulla ja tuoreilla kukilla.

Sitten vain nauttimaan!

Varoitus: Kakku on niin hyvää, että sitä tekee mieli syödä kerralla koko kulhollisen ;)




Lue myös nämä :)

8 kommenttia

  1. Nam, herkullisen näköinen ja kukat kruunaavat kokonaisuuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kukat on kyllä kauniita leivonnaisten koristeita <3

      Poista
  2. Oi, tämä taitaa olla tämän juhannuksen kakkumme! Kuulostaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja maistuu myös vaarallisen herkulliselta :) Mukavaa, jos ohje menee käyttöön! Aurinkoista ja herkullista juhannusta sinulle Hanna Mi!

      Poista
  3. Näyttää niin ihanalle!
    Kyllä maistuisi!

    VastaaPoista
  4. Oi, kuinka herkullinen ja kesäinen kakku. Nam nam. Pitäisiköhän sitä itsekin pyöräyttää kakku juhannukseksi. Tämä ei olisi huono vaihtoehto :) Iloa juhannukseen jo näin etukäteen Niina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä nam nam ja todellakin varteenotettava vaihtoehto juhannuskakuksi :) Helppo ja onnistuu mökki oloissakin! Kiitos ja iloa juhannukseen teillekin!

      Poista

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H