­
­

Leppäkerttukakku

0.20

12.2.2014
Ajattelin sitten aloittaa tämän päivittämisen vähän innokkaammin kuin viimeksi, joten tässä jo lisää herkullisia kakkuohjeita!

Esikoisemme täytti joulukuussa 4-vuotta ja toivoi leppäkerttukakkua synttärikakukseen. Alunperin kyllä toivoi Ariel-kakkua,  mutta onneksi toive muuttui leppäkertuksi, sillä halusin kakun myös näyttävän siltä miltä lapseni toivoi. Uskoakseni leppäkerttu oli huomattavasti helpompi toteuttaa, kuin Ariel-kakku. Sokerimassalla en tätä enne ollut paljoa tehnytkään, mutta voin sanoa, että ei jäänyt viimeiseksi kerraksi!

Pusuhuulinen leppäkerttu. Olin tehnyt jo kakun valmiiksi, kun tyttäreni totesi, että pitäähän nyt leppäkertulla suukin olla, joten kerttu sai pusuhuulet!

Kakun ohjeen sain unelmien Talo & koti lehden mukana tulevasta Kinuskikissan joulu liitteestä. Siellä kakku oli Pinjata-kakku nimellä, sillä kakun sisällä oli yllätys kun sen leikkasi: nimittäin suklaakarkkeja! Alkuperäisessä ohjeessa oli hedelmäkarkkeja, mutta ainahan kakkuun voi kätkeä oman mielen mukaan mitä vain!

Yllätys! Kakun sisällä oli suklaakarkkeja!
Kakun muoto oli mielestäni oiva leppäkertulle, joten sitten vain aloin tuumasta toimeen. Tässä ohje kakkuun! Kakun pohjan ohjeella olen tehnyt myös kääretorttuja, sillä se on hyvä ja helppo!

Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 1/2tl leivinjauhetta

Kostutus
1 1/2dl maitoa

Täyte
2 liivatelehteä
3dl kuohukermaaa
200g sitruunatuorejuustoa
200g valkosuklaata
200g ranskankermaa

Sisälle
makeisia oman maun mukaan!

Kuorrute
Loput täytteestä levitin pohjan päälle ja sitten koristelin kakun leppäkertun näköiseksi.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja käänhtele munavaahdon joukkoon. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa n. 8min. Kumoa heti uunista ottamisen jälkeen leivinpaperille ja irrota toinen leivinpaperi päältä.

Vuoraa kulho (tilavuus enintään 2l) kelmulla. Leikkaa kakkupohjasta paloja ja peitä niillä kulhon sisäpinta. Kostuta maidolla. Säästä loput pohjalevystä myöhempää vaihetta varten. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. lisää sitruunatuorejuusto. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Yhdistä suklaasula ranskankerman kanssa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata siihen liotetut liivatteet. Sekoita liivatevesi suklaaseokseen. Lisää seos sitten kerma-tuorejuustovaahtoon.
Kaada täyte kulhoon. Peitä juomalasin ulkopinta kelmulla ja paina lasi täytteen keskelle. Nosta kulho jääkaappiin n.3tunniksi. Poista lasi ja kaada muodostuneeseen koloon karkit. Jos täytettä jäi yli lusikoi se kolon päälle, muussa tapauksessa täytä kolo jäljellä jääneellä pohjalla. Peitä lopuksi koko pinta pohjakerroksella. Laita kulhon päälle tarjoululautanen ja kumoa kakku. Nosta kulho paikoiltaan ja poista kelmu.

Levitä kakun päälle kuorrutetta tai sitten pelkkää kermaa, ennen kuin laitait sokerikuorrutteen päälle. Tulee tasaisempi pinta ja sokerikuorrute jää hyvin kiinni. Isot leppäkertun osat, kuten huulet ja tuntosarvet saa hyvin kiinni, kun käyttää hammastikkuja ja tomusokerista ja vedestä tehtyä "liimaa" apuna. Eli pilkkujenkin "liimaamiseen" käytin vesitomusokeriseosta. Siihen minulla ei ole mitään tarkkaa mittasuhde ohjetta, kunhan vain sekoitain tomusokeria veteen niin paljon, että tahna tuntui sopivalta.

Lue myös nämä :)

0 kommenttia

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H