Aurinkoinen juustokakku mansikoilla ja suklaalla
17.02
23.5.2014
Jääkaapin kätköihin oli viime viikonlopun synttäreistä jäänyt vielä pari purkkia kermaa, tuorejuustopaketti ja levy suklaata. Mamma-ystävieni oli vuoro kokoontua meillä, joten kaappiin jääneistä aineksista syntyi juutokakku tarjolle. Ohjeen kehitin itse siitä mitä kaapista löytyi. Aurikoiseksi juustokakun teki se, että maustoin kakun aurikoinen-piltillä. Vain mansikat tarvitsi hakea kaupasta.
Laitan reseptin tänne blogiini, niin säilyypä hyvin tallessa :)
Pohja:
200g Dominokeksiä
50g sulaa voita
Täyte:
4dl vispikermaa
200g tuorejuustoa
1 prk rahkaa
2 aurinkoista-pilttiä
n. 1dl sokeria
2tl vaniliinisokeria
5 liivatelehteä
1 sitruunan mehu
Koristeluun:
Tuoreita mansikoita ja suklaata
Vuoraa halkaisijaltaan n.20cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Murskaa Dominot ja lisää sula voi joukkoon. Laita alimmaiseksi vuokaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Kerman joukkoon tuorejuusto, rahka, piltit ja sokerit. Kiehauta sitruunanmehu ja liota liivatteet siihen. Kaada liivatemehu nauhana täytteeseen, samalla sekoittaen. Kaada täyte lopuksi vuokaan. Anna hyytyä muutama tunti, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele mansikoilla ja suklaalla.
Nautitaan lasten leikkiessä ympärillä!
Meillä tarjotaan vieraille pannukahvia. (Vaikka kukaan meidän taloudessa ei juo kahvia) |
Mansikat ja suklaa ne yhteen soppii! |
Lupa nauttia! |
0 kommenttia