Syyspipot

16.00

16.9.2014

Tällä samalla "kaavalla" on saumurilla tullut lapsille tehtyä jo monet pipot, mutta kummasti sitä oli vaan taas tehtävä uusia pipoja, kun tuli herkullisia kankaita vastaan. Tällä kertaa lisäsin pipoihin hieman rypytystä kuminauhan avulla ja kauniita nappeja koristeeksi.

Tämän pipon ohje on helppo. Varsinaista kaavaa ei tälläkään kertaa pipoon ole, sillä kuten jo monesti aikaisemminkin, leikkaan vaan summanmutikassa kankaasta ja annan koneen tehdä loput :)

 Eli mittaan pipoa tarvitsevan päänympäryksen, leikkaan kankaasta pari senttiä kapeamman kangaspalasen. (Esim. jos pää on 52cm, leikkaan 50cm leveän kangaspalasen. Kangasta on korkeudeltaan 50cm) Näin piposta tulee sopivan napakka. Saumurilla yhdistän sauman ja käännän syntyneen tuubin niin, että nurjat puolet on vastakkain. Katso, että sauma jää taakse! Ompelen pipon päälaen umpeen (katso kuviollisessa kangaassa, että kuvio jää oikealle puolelle oikein päin.) Pipon voi ommella pyöreästi tai vaikka vain suoraan kiinni, tässä mallissa pyöristin pipoa hieman lisää ottamalla edestä ja takaa pienet soirot pois. Sitten vain käännetään pipo oikein päin ja valmista! Sama homma toimii myös ompelukoneella, mutta saumurilla säästyy ylimääräiset reunan huolittelut. Tasaisen pyöreän reunan pipoon saa helposti piirettyä lautasen reunaa vasten.

Jos pipoon haluaa saada ryppyjä, niin pipoon ommellan aivan ensimmäiseksi kuminauha tekemään ryppyä. Mitän enemmän ommellessa kiristää kuminauhaa, sitä ryppyisempää saa!

Perheen tytöille uudet pipot.


Ihania koristuksia pipoon!


Tämä pipo lähtee sukulaistytölle lahjaksi. Toiveena oli saada tähtiä, joten niitähän sitten tuli!

Hyvin pysyy pipo päässä!

Neideillä ja äidillä on nyt samanlaiset pipot!

Lue myös nämä :)

0 kommenttia

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H