Kesän herkullisin juustokakku

10.13

18.7.2015


Nyt täytyy kyllä sanoa, että tuli tehtyä erittäin onnistunut juustokakkukokeilu! Tykkään tehdä juustokakkuja niiden helppouden ja nopeuden takia. Aina ne maistuvat hyvälle, mutta tällä kertaa tuli oikein makoisa yksilö! Kakun kruunasi se, että kuvasin sen hurmaavassa sisustus- ja lahjatavaraliikkessä: Sisustus Kokonissa. Kattaus on Maikki Kokon käsialaa.

Kesä ja mansikat, mansikat ja kesä! Kuinka monta kertaa olenkaan syönyt mahani kipeäksi tuoreista mansikoita. Mielestäni on niin sääli laittaa sellaista herkkua pakkaseen!



Pohja:
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl kuohukermaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
50 g tummaa suklaata

Vaahdota munat ja sokeri, lisää joukkoon kerma. Sekoita leivinjauhe, kaakaojauhe ja jauhot keskenään ja siivilöi munasokerivaahtoon. Sekoita varovasti. Sekoita lopuksi taikinaan sulatettu suklaa. Voitele ja leivitä halkaisijaltaan n. 18 cm irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin  30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki vuuassa ennen kuin kumoat sen.

Pese irtopohja vuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Halutessa voit leikata kakkupohjaa tasaisemmaksi ennen kuin asetat sen vuoan pohjalle. Kostuta kakkupohjaa maidolla, mikä on maustettu sokerilla. Valmista täyte.

Täyte:
4 dl vispikermaa
1 pkt (250 g) mascarpone tuorejuustoa
200 g pakastevadelmia
n. 1 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria (sokereista joudun sanoa sen verran, että tarkkaa määrää en osaa sanoa, sillä kaadoin sokeria täytteen sekaan mututuntumalla ja maistelin aina välillä. Lisää sokeria maltillisesti ja maistele välillä. Mielestäni juustokakku on parhainta kun jää vielä raikkaaksi, mutta tarvitsee tietysti sokeria tuomaan makua!)
3 liivatelehteä

Keitä vadelmat ja laita siivilään valumaan. Vadelmista tuleva mehu käytetään liivatteiden nesteeksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon mascarpone. Lisää sokerit ja vadelma "mössö". Sekoita nopeasti. Kiehauta vadelmien mehu ja lisää liotetut liivatteet joukkoon. Sekoita täytteeseen ja kaada hyytymään irtopohja vuokaan. Anna hyytyä vähintään kolme tuntia, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele tuoreilla marjoilla ja suklaalla!

Nautitaan ystävien ja vadelmalimsan kera!

Mansikankukat toimivat hyvin kakun koristeena.

Näin kauniista laseista vadelmalimsa maistui erityisen hyvälle!

Lue myös nämä :)

2 kommenttia

  1. Näyttää niin hyvältä! Sulle on muuten haaste minun blogissa, toivon että osallistut :)
    http://rosannaofmay.blogspot.fi/2015/07/lobster-awards.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos haasteesta :) Otan sen vastaan (vähän kun meinaa tuota yllytyshulluutta olla :))

      Poista

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H