- 12.41
- 0 Kommentit
29.1.2015
Tänään meillä vietettiin elokuvailtaa lasten kanssa ja mukaan kutsuttiin myös mummu ja pappa! Kutsu elokuvan katseluun lähti ihan postitse ja kutsun mukana meni myös lasten tekemät elokuvaliput. Ennen elokuvan katselua syötiin itsetehtyjä hampurilaisia. Ja tottakai elokuvissa on oltava mukana myös herkkuja, niinpä tyttöjen kioskista saimme herkut leffailtaan. Kioski rakentui tällä kertaa neitien lelulaatikon taakse, sillä kesäinen ulkona oleva leikkikioskimme on tällä hetkellä talviteloilla. Hyvin kävi herkut näinkin kaupaksi ja Onneli ja Anneli elokuva oli onnistunut valinta koko poppoolle!
Tässäpä ohje itsetehtyihin hampurilaisiin:
Hampurilaissämpylät:
8kpl
2,5dl vettä
4rkl täysmaitoa
n.20g tuorehiivaa
2rkl sokeria
8dl vehnäjauhoja
1,5tl suolaa
2rkl pehmeää voita
1 muna
Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi ja lisää sekaan hiiva ja sokeri. Sekoita suola jauhoihin ja nypi pehmeä voi jauhojen sekaan. Lisää kanamuna vesi-hiivaseokseen ja lopuksi jauhot joukkoon. Sekoita yleiskoneen taikinakoukulla taikina hyvin tai vaivaa taikina käsin. Peitä kulho kelmulla ja anna kohota 1-2h, niin että taikina on kaksinkertainen. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja muotoile litteiksi sämpylöiksi pellille. Laita sämpylät liinan alle ja anna kohota taas reilu tunti. Laita kylmään uuniin kulho, jossa on pari desiä vettä ja anna uunin lämmetä 200 asteeseen. Paista uunin keskiosassa n.15 min.
Alkuperäisen sämpylöiden reseptin löysin TÄÄLTÄ.
Tällä ohjeella tuli kyllä todella pehmeitä ja hyviä sämpylöitä, tehdään toistekin!
Jauhelihapihvit:
Piti oikein laittaa mittoja ylös tätä ohjetta varten, kun yleensä vaan heittelen mausteet joukkoon summanmutikassa:) Samalla ohjeella teen myös lihapullat.
n.8kpl
700g jauhelihaa
2,5dl kaurahiutaleita
2dl täysmaitoa (toimii myös vedellä)
1 sipuli hienonnettuna
2tl suolaa
vajaa teelusikka kolmen pippurin pippuriseosta
1tl paprikajauhetta
1tl curryjauhetta
Nosta jauheliha huoneenlämpöön n. puolituntia ennen kuin aloitat tekemään taikinaa. Kaada kaurahiutaleet kulhoon ja sekaan maito. Anna turvota hetki ja lisää sitten joukkoon mausteet. Paista hienonnettu sipuli voissa pannulla ja lisää paistetut sipulit kaurahiutaleiden ja mausteiden joukkoon. Lisää lopuksi jauheliha ja sekoita hyvin. Jaa taikina kahdeksaksi pihviksi. Ruskista pannulla hetki pihviä molemmin puolin ja paista uunissa loppuun. 200 astetta n.15 minuuttia.
Sitten vain täyttämään hampurilainen oman maun mukaan! Täytteet laitoin esille pöytään ja jokainen sai kasata haluamansalaisen hampparin.
![]() |
| Herkkuja ruokapöytään! |
![]() |
| Hampurilaiseni kaikilla mausteilla! |

| Pöytä katettiin lasten kanssa hienoksi. |
![]() |
| Kukat ja kynttilät tuovat juhlavaa tunnelmaa. |
![]() |
| Kioskista en tämän parempaa yleiskuvaa ehtinyt saamaan, sillä olen todella huono ottamaan tilannekuvia. Siinä vaiheessa kun olisin taas ehtinyt kuvata, oli kioski leikki jo ohitse. |
![]() |
| Suloiset sydän-pyykkipojat PAAPOSTA. Värejä löytyy joka makuun. Klikkaa TÄSTÄ. |
![]() |
| Kioskissa oli myytävänä popcornia, karkkia ja pillimehuja. Tässä kuvaa karkkipusseista. |
![]() |
| Hauskaa elokuvailtaa! |
![]() |
| Lasten tekemät elokuvaliput. |
- 23.18
- 2 Kommentit
2.9.2014
Kuumaa kaakaota termospulloon, porkkanasämpylöitä evääksi, kumisaappaat jalkaan ja sangot käteen: näistä on tehty mukava metsäretki lasten kanssa. Vielä olisi hetken saanut odottaa puolukoiden kypsymistä, mutta sen verran puolukkaa kuitenkin jo löytyi, että ensimmäisen satsin puolukkahilloa sain tehtyä.
Tärkeintä retkellä on kuitenkin hyvät eväät ja siksipä leivoinkin eillen uudet porkkanasämpylät, sillä edellinen tuotanto katosi hyvinkin nopeasti. Tästä sentään jäi pakastimeen asti!
Tässä hiukan maistiaisi kuvien muodossa metsäretkestämme ja lopuksi vielä resepti puolukkahilloon, vaikka parhaille ne puolukat maistuvat kyllä mättäällä syöden :)
Hilloamisohje löytyy kotiruoka kirjasta. Itse tykkään syödä puolukkaa suoraan myös pakkasesta, kunhan vain vähän sokeria sekaan ja haarukalla muusaa, niin hyvältä maistuu perunoiden ja lihakastikkeen kera. Tämä hillo kuitenkin säilyy jääkaapissa ja maistuu vallan mainiolta esimerkiksi pinaattilättyjen kera!
Marjojen hilloaminen
Valmista sokeriliemi hilloa varten: 1/2-1kg sokeria marjakiloa kohti ja noin 3dl vettä. Keitä sokeri ja vesi kirkkaaksi liemeksi, joka on lankamaista, kun sitä valutetaan lusikalla. Lisää marjat hieman jäähtyneeseen sokeriliemeen. Kuumenna hilloa hitaasti. Älä hämennä keittämisen aikana, vaan pudistele kasaria. Näin saat pehmeät marjat pysymään kokonaisina. Poista pinnalle muodostuva vaahto. hillo on valmista, kun se on kirkasta ja marjat ovat tasaisesti hillossa eivätkä nouse hillon pinnalle. Tölkitä hillo huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin. Sulke tölkit välittömästi.
Puolukkahilloon voi käyttää vähemmän sokeria, sillä puolukat säilyvät jopa ilman sokeria. (Isotalo, Kuittinen 2005, 457.)
Itse laitoin sokeria vain n. puolet ohjeen määrästä. Eli laitoin kiloa puolukoita kohti reilu kolme desiä ja mielestäni tuli tarpeeksi makeaa.

| "Voidaanko äiti syödä heti ensimmäisenä?" Oli isomman neidin kommentti, kun pakkasin eväsrepun. |
![]() |
| Osa päivän marjasaalista. |
![]() |
| Ruuan pitää olla kauniisti laitettuna, oltiin sitten sisällä tai ulkona syömässä! Sämpylät on kääritty leivinpaperiin. |
![]() |
| Retken paras hetki, evästuokio. |
![]() |
| Isosisko auttaa pikkusiskoa eväiden aukaisussa. |
![]() |
| "Äiti katso miten paljon puolukoita!" |
Hilloamisohje löytyy kotiruoka kirjasta. Itse tykkään syödä puolukkaa suoraan myös pakkasesta, kunhan vain vähän sokeria sekaan ja haarukalla muusaa, niin hyvältä maistuu perunoiden ja lihakastikkeen kera. Tämä hillo kuitenkin säilyy jääkaapissa ja maistuu vallan mainiolta esimerkiksi pinaattilättyjen kera!
Marjojen hilloaminen
Valmista sokeriliemi hilloa varten: 1/2-1kg sokeria marjakiloa kohti ja noin 3dl vettä. Keitä sokeri ja vesi kirkkaaksi liemeksi, joka on lankamaista, kun sitä valutetaan lusikalla. Lisää marjat hieman jäähtyneeseen sokeriliemeen. Kuumenna hilloa hitaasti. Älä hämennä keittämisen aikana, vaan pudistele kasaria. Näin saat pehmeät marjat pysymään kokonaisina. Poista pinnalle muodostuva vaahto. hillo on valmista, kun se on kirkasta ja marjat ovat tasaisesti hillossa eivätkä nouse hillon pinnalle. Tölkitä hillo huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin. Sulke tölkit välittömästi.
Puolukkahilloon voi käyttää vähemmän sokeria, sillä puolukat säilyvät jopa ilman sokeria. (Isotalo, Kuittinen 2005, 457.)
Itse laitoin sokeria vain n. puolet ohjeen määrästä. Eli laitoin kiloa puolukoita kohti reilu kolme desiä ja mielestäni tuli tarpeeksi makeaa.
![]() |
| Itsetehty hillo maistuu lättyjen kanssa! |
- 22.55
- 0 Kommentit
13.7.2014
Sunnuntai-iltana meillä syötiin herkku iltapala! Pannukakkuja kermavaahdolla ja itsetehdyllä mansikkahillolla. Kummasti ei kukaan nurissut iltapalasta:)
Ohjeen "lättyihin" tein soveltamalla muistissani olevaa ohjetta. Hyvältä maistui, vaikka ei varmaan kaikki ole niin kuin ohjekirjassa :)
Resepti :
3 kanamunaa
5dl jauhoja
n.6dl maitoa (punaista maitoa tietty lättyihin)
2rkl sokeria
4rkl voita
4tl leivinjauhetta
1tl suolaa
Paistamiseen tietty vähän vielä voita :)
Vatkaa munia kevyesti. Lisää maito ja mausteet. Jauhot lopuksi leivinjauheen kera. Sekoita tasaiseksi ja aloita paistaminen!

| Iltapala nautittiin terassilla. |
![]() |
| Tämä kasa ei kauaa säilynyt :) |
![]() |
| Laitetaanko hilloa vai kermavaahtoa, vai kenties molempia? |
- 9.24
- 0 Kommentit