Leikkimökin somistuksia Seinäjoen Asuntomessuille 2016

21.00

13.7.2016


Tässä kesän suloisimmat ja täysin kalorittomat herkut!


Pääsin yhteistyössä Seinäjoen alueen Kotopirkkojen kanssa sisustamaan Woodfox Oy:n valmistamaa leikkimökkiä Seinäjoen Asuntomessuille (8.7.-7-8.2016). Mökki sisutettiin kioskiksi ja mikä sen mukavempaa, kuin tehdä  lasten leikkeihin tavaroita!

Kioskiin syntyi puuhelmistä tikkareita ja lasten kanssa pakattiin helmiä myös suloisiin purkkeihin irtokarkeiksi. Helteen kestävät jäätelöt syntyivät huovasta ja vohvelikankaasta. Viime silauksen sulamattomille herkuille antaa puuvillalangalla tehty strösselikuorrute. Viirejä ompelin metritolkulla ompeluvarastostani löytyvistä tilkuista: näin saatiin viirit mökkiin sisälle ja ulos. Pääsinpä vielä kokeilemaan oikeinkirjoitustaitojanikin, kun tekstasin pari info-kylttiä ulko-oveen.

Käy ihmeessä kurkaamassa myös näiden taitavien naisten blogeja, joiden kanssa yhdessä pääsin leikkimökkiä sisustamaan: Kolmen tähden koti, Koti hyppysissä, Kotohippusia, Marikakk, Rustiikkitupa, Saltunraitti, Siskonpaneelisoppaa, Suvikukkasia ja Tuulialla.

Yhteistyössä:
Intyyki
Puuhalanka
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Woodfox Oy:n valmistama leikkimökki myydään messujen päätteeksi tarjousten perusteella (irtaimisto ei kuulu mukaan).
Nämä herkut ja paljon muita tee se itse-ideoita löytyy messualueelta kohteiden 38 ja 40 väliseltä alueelta, kahvilaa vastapäätä. Kannattaa ihmeessä käydä kurkistamassa mökkiä paikan päällä ja sieppaamassa ideoita leikkimökin ja lastenhuoneen sisustamiseen edullisesti ja itse tehden!

Lue myös nämä :)

4 kommenttia

  1. Huikean hieno! Tämän vuoden asuntomessut tarjosivat paljon kaikkea kivaa pientä ja suurta. Jokaiselle jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta :) Vähän ohimennen olen jo messuja nähnyt, kun kävin leikkimökkiä laittamassa, mutta tarkempi kierros on vielä tekemättä.

      Poista
  2. Kiva kattoa näitä kuvia, kun en päässyt messuille.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun et messuille pääse, mutta onneksi kuvista saa vähän maistiaisia :)

      Poista

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H