Askartele isälle hauska työkaluvyö - kortti

11.16

3.11.2017


Tänä vuonna isää onnitellaan hauskalla työkaluvyö- kortilla!



Idea tähän korttiin lähti siitä, kun tässä syksyllä tuli muutettua rivitalon pätkästä omakotitaloon ja on sitten joutunut hommaamaan ihan omat ruohonleikkurit, haravat, lapiot ja ties mitä työkaluja, että arki pyörii. Olohuoneessamme on uusi, ihana takkamme, mihin tietty tarvitaan polttopuita. Isäni ensimmäisellä kerralla tullessa kylään toi lastin kauniisti halkomiaan koivuklapeja, mutta tulevaisuudessa on kiva myös itse välillä hakkailla takkaan puita, niinpä ostin meidän isännälle sitten ikioman kirveen isänpäivälahjaksi, kun ei semmoista rivitalossa ole tarvittu. Uuden tarpeellisen "työkalun" kanssa onnittelukorttina toimii hyvin tämä korttiversio, sillä ruuvin jos toinen on tässä syksyn aikana pitkin uutta huushollia tullut laitettua seiniin.

Isänpäivä aamuna tietysti annetaan isän kyllä sitten huilia, kannetaan aamupala vuoteeseen asti ja lapset saa antaa itse tekemät korttinsa ja lahjansa.


Lue myös nämä :)

0 kommenttia

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H