Villasukat Isoveli-langasta

15.29

18.10.2014

Vilukissan unelmat.
 Nyt ei varpaat palele! Kudoin itselleni lämpimät villasukat ja koristeeksi laitoin tietenkin nappeja. Ohjeen keksin omasta päästäni. Ajattelin kokeilla vähän erilaista vartta sukkaan ja mielestäni tuli ihan mukavan näköiset sukat, vai mitäs tuumaatte?

Valmis palmikko.
Silmukat poimittuna sukkapuikoille.
Toinen sukka valmiina, enää yksi tekemättä.

 Paksusta villalangasta syntyy nopeasti sukat ja vaikka palmikko onkin näyttävää, se on todella helppo tehdä! Kunhan vain osaa oikean ja nurjan silmukan, onnistuu palmikkokin varmasti!

Palmikkoa varten olen luonut puikoille 20 silmukkaa. 7 ensimmäistä silmukkaa olen neulonut nurin, sitten 14 s oikein ja sitten taas 7 s nurin. Palmikonkierron olen tehnyt joka 19 krs. Eli palmikko tehdään siirtämällä 7 s apupuikolle työntaakse, neulo 7 o ja apupuikon s:t oikein. Jatkossa neuloin 20 s:lla oikeat oikein ja nurjat nurin ja palmikon toisto joka 19 kierros. Jatkoin tätä kunnes kaitaleessa oli sen verran pituutta, että se meni kunnolla jalkani ympärille.

Sukan palmikko-osan olen kutonut erikseen, jonka jälkeen olen käsin ommellut kaitaleen kiinni, niin että siitä muodostui sukan varsi. Tämän jälkeen poimin jalkaterään tulevat silmukat. (9 s puikolle, eli yhteensä 36silmukkaa, ylimääräiset silmukat saa kavennettua pois kantapään teon jälkeen.)  Näillä silmukka määrillä tuli hyvän kokoiset sukat 37-38 kokoiseen jalkaan.

Puikkojen koko oli nro 8, vaikka vyötteeesä oli koko 5-6. Minun käsialani on kuitenkin niin tiukkaa, että päädyin suosiolla ottamaan isommat puikot käyttööni. Näin sain sukista pehmoiset. Loput sukasta on tehty perussukan ohjeella.

Varpaat lämpöisinä.
Minun ikiomat villasukat ja ihana lankakorini.

Lue myös nämä :)

6 kommenttia

  1. On tosi kivannäköiset, hienosti suunniteltu! Tosi pirteä väri myös ja sulla on aina kivoja nappiyksityiskohtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista :) Itsekin tykkään villasukkien väristä ja nappeja on kiva laittaa aina koristeeeksi.

      Poista
  2. Mummikin tarvitsisi villasukat joululahjaksi, vihjeenä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutonttu kirjaa vihjeen ylös. Väritoiveita voi vielä esittää...

      Poista

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H